Töiden eteneminen
Se olisi sitten jakson viimeinen viikko edessä ja kiirettä riittää. Kyllä on mennyt nopeesti tämä 1. jakso koulussa. Tuntuu, että ei ole saanut paljoa aikaseksi, mutta onhan tässä ollut kaikenlaista kiirettä ja touhua taas vaihteeksi.
Mutta siis sain hankittua kaikki materiaalit ja olen päässyt vihdoin painamaan kangasta. Ihanaa kun koulun valotuskonekin saatiin vihdoin kuntoon!
Tein ensin kokeilupainoja, jotka onnistuivat ihan ok, tosin huomasin painaessa, että isompi pyöräprintti ei painaudu kankaalle joka kohdasta hyvin. Siispä ensin vaihdoin raakkelia ja yritin käyttää enemmän voimaa. Noh kumpikaan niistä ei auttanut joten päädyin lopulta että painan isoa pyöräprinttiä ja lopuksi maalaan pienellä pensselillä kohdat, joihin painoväri ei painautunut. Vähän se oli hitaampaa, mutta hyvin kaikki valmistuivat kuitenkin. Ja kun ei ollut oikeastaan aikaakaan enää aloittaa koko työtä alusta nii välillä pitää vähän improvisoida. Muuten kankaanpainaminen onnistui hyvin ja oli aika helppoakin. Väreiksi valitsin tosiaan mustan ja ruskean kaikkiin tuotteisiin.
valkoinen pellava-puuvilla
beige pellava-puuvillakangas
valkoinen puuvillakangas
ruskea painoväri
musta painoväri
raakkeli
seula
Ompelulangat:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti