keskiviikko 19. joulukuuta 2012

                      Marianne-matto


Meillä oli koulussa kutomista, jonka aikana piti kutoa kangaspuilla esim. matto, seinätekstiili tai vaikka päiväpeitto. Ensin piti tehdä kokeiluloimi. Valitsin itselleni sopivat kangaspuut. Sitten aloitin tekemään loimea. Loimen luomiseen käytin valkoista kalalankaa. Laitoin kalalankakartiot kartiolankatelineeseen, josta langat menivät luomapuihin. Loimen tekeminen oli erittäin tarkkaa työtä, koska piti tarkkaa katsoa että loimilangat menevät oikeista kohdista. Lopuksi loimi piti ottaa pois luomapuilta ns."virkkaamalla"


Luomapuut, kalalankateline ja kalalankaa
























 

Sen jälkeen laitoin loimen kangaspuihin ja kiersin sen tukille. Seuraavaksi tein niisinnän, laitoin loimen pirtaan, tein alkusolmut. Lopuksi tein muuttumattoman sidonnan polkimille ja välittäjille. Sitten kudoin kokeiluloimen ja testasin erilaisia kuvioita.  


2 sukkulaa ja mitta

















 
Kun kokeiluloimi oli valmis, aloin suunnittelemaan omaa kudontatyötä. Päätin että teen maton itselleni, koska en ollut koskaan aikasemmin kutonut mattoa. Aloitin suunnittelun miettimällä värivaihtoehtoja ja kokoa. Mittasin omassa kodissani olevia mattoja ja katsoin värejä, jotta saisin matostani sopivan kotiini. Sitten mietin materiaaleja, kuviota ja miten laittaisin värit mattoon. Lopulta päädyin, että kudon palttinaa ja teen punavalkoisen maton eli kudon vuorotellen punaista ja valkoista kudelankaa. Loimeen materiaaliksi valitsin tavallista kalalankaa. Kudelangoiksi valitsin valkoista puuvillatrikoota ja punaista ripsimoppilankaa. Lopuksi tein vielä tarvittavat laskelmat.


Valkoinen puuvillatrikoo ja punainen ripsimoppi












 



Sitten tein uuden loimen, kiersin sen tukille, niisin, laitoin loimen pirtaan, solmin alkusolmut ja tein muuttumattoman sidonnan. Sen jälkeen kudoin 3 riviä kalalankaa. Kudoin peruspalttinaa: ensin valkoista puuvillatrikoota ja sitten punaista ripsimoppia jne..vuorotellen siis molempia niin kauan kunnes matto oli sopivankokoinen. Sitten otin maton pois kangaspuilta ja sidoin hapsut. Lopuksi höyrytin maton.

Hoito-ohjeet: Pese käsin tai koneella 30 tai 40 asteessa. Muista imuroida välillä. 


Kangaspuut edestä















Lähikuva matosta 















Mittaväline matossa kiinni   
                             
  






















 
Kangaspuut takaa




















Valmis matto


Mattoa oli kiva tehdä, koska se oli aika yksinkertaista työskentelyä. Vaikeinta oli loimen laittaminen kangaspuihin, koska se oli tarkkaa työtä ja siinä meni aika kauan aikaa. Olen tyytyväinen maton lopputulokseen.

torstai 29. marraskuuta 2012

                 Marimekko-näyttely

Kävin tänään luokkani kanssa Salon Astrum-keskuksessa katsomassa Marimekko-näyttelyä. Näyttelyssä oli näytillä Marimekon eri vuosikymmenet ja salolainen marikokoelma. Marikokoelmassa oli asusteita, purkkeja, koruja, astioita, mekkoja, hameita ja  paitoja. Kokoelmaan kuului myös lautasliinoja, kankaita ja aamutakkeja. 





































 
Siellä oli myös mahdollista katsoa ja lukea tietokoneelta Marimekosta kaikkea hyödyllistä tietoa. Näyttely oli minun mielestä erittäin kiinnostava ja hienosti tehty. 

                 Joulumyyjäiset

Meillä oli tänään koulussa joulumyyjäiset. Ne pidettiin venemestarinkadun toimipisteen pääovien luona ulkona.




Tunnelman luomiseksi myyjäisissä sai lämmintä puuroa, joululaulut soi taustalla ja piha oli koristeltu hienosti. Pihalla oli joulukuusia, isot ulkotulet ja myyntimökit. Myyntimökeissä oli opiskelijoiden tekemiä töitä, kuten jouluruokia, leivonnaisia, kukkia ja paljon käsitöitä jne.

















Asiakkaita myyjäisissä kävi kohtalaisesti, luultavasti ajan ja ilman takia. Ulkona oli pakkasta ja tosi kylmä tuuli, joten varmasti monen ihmisen oli vaikea tehdä ostoksia kylmällä ilmalla. Jos olisi ollut arki-ilta tai viikonloppu ja sää hieman leudompi, olisi varmaankin ollut paljon enemmän ihmisiä ja paljon mukavampi tehdä jouluostoksia, jutella ja syödä puuroa. Itse en ollut myymässä, joten katselin ja seurasin myyjäisiä aikalailla asiakkaiden näkökulmasta. Minusta kuitenkin myyjäiset olivat kiva tapahtuma ja jäi ihan kiva fiilis, vaikka olikin kylmä ilma.











Meidän luokan myyjäismökki


lauantai 24. marraskuuta 2012

   Tampereen Kädentaidot-messut 2012

Kävin luokkani kanssa messuilemassa Tampereella Suomen suurimmissa kädentaidot-messuilla perjantaina 16.11.2012.

   

Messuilla oli paljon ihmisiä, mutta erityisesti mummoja :D Näköjään monia ihmisiä kiinnostaa käsityöt/käsintehdyt tuotteet ja se on hieno juttu :) 
Siellä oli myös paljon hienoja tuotteita ja tuli ostettuakin muutamia koruja messuilta. Aikasemminen ollut käynyt kädentaidot-messuilla, joten se oli  
uusi kokemus, mutta hauskaa oli :D 

Plussaa messuilla oli se että sain ilmaiseksi Novita-lehden ja sain paljon ideoita messuilta :) Ehkä menen ensi vuonna uudestaan sinne! :)





















Näin messujen aulan luona tuollaisen ison villapaidan ja oli pakko ottaa kuva siitä ku se oli niin hieno. Aika paljon lankaa tuohonkin työhön on tarvittu :) 

           Huovuttaminen

Neulahuovutettiin koulussa sydän. Neulahuovuttaminen oli tosi kivaa ja helppoa. Sain paljon hyviä ideoita :)


                
                 



perjantai 23. marraskuuta 2012

                   Vesileikkaus

 Googletin flatback designin ja löysin tälläisiä kuvia:

 







 





www.google.fi

Sisustustekstiilit


Meidän piti koulussa etsiä netistä erilaisia sisustustekstiilejä sekä oman alan työpaikkoja, joita itse tiedän ja löysin tälläisiä:

www.marimekko.fi
www.pentik.fi
www.hemtex.fi
www.finlayson.fi
www.vallila.fi
www.eurokangas.fi
www.lennol.fi
www.netanttila.com
www.ratiashop.fi
www.luhta.fi
www.homedeco.fi
www.nanso.fi
www.lapuankankurit.fi
www.jysk.fi
www.lankamaailmanordia.fi
www.muotinappi.fi
www.kasityoelisa.fi
www.sylvisalonen.fi
www.piikkopirta.fi
www.anjalin.net
www.almanpuoti.fi
www.sisustusauma.fi
www.aarikka.fi
www.kauniskoti.fi
www.tarjouspala.fi
www.kuidesing.com
www.klodesing.fi
www.stockmann.com
www.kipikude.fi
www.iittala.fi



Listalla on kangaskauppoja, nappikauppoja sekä muita tekstiilimyymälöitä. Joillakin yrityksillä on lisäpalveluina tekstiilien ompelua. :)

torstai 22. marraskuuta 2012

                             Osuuskuntapäivä



Meillä oli koulussa o-päivä eli osuuskuntapäivä keskiviikkona 14.11.2012. Meidän koulussa kävi erilaisia ihmisiä, jotka ovat jossakin osuuskunnassa. He kertoivat omia kokemuksia ja asioita osuuskunnasta. Loppu päivän kiertelin 4 eri pajassa koululla, joissa oli erilaisia tehtäviä liittyen osuukunta-asioihin. Ensimmäisessä pajassa meidät jaettiin kahteen eri ryhmään. Ryhmissä päätimme että keksimme saippuasta uusia ideoita, kuten lasten käsilaukku tai uudelleen muodoiltuna vaikka paavo pesusieni saippua. :D Toisessa pajassa harjoiteltiin pienissä ryhmissä laskun tekoa. Kolmannessa pajassa oli annettu muutama tarvike, joista piti tehdä torni. Tarvikkeena oli metri maalarinteippiä, lankaa, spagettia ja 1 vaahtokarkki. Se oli hauskaa :D, varsinkin kun välillä piti olla puhumatta ja yrittää kasata tornia ryhmässä. :) Viimeisessä pajassa piti kirjoitella paperille erilaisia asioita liittyen osuuskuntaan ja yrittäjyyteen.  


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

1.

   
Tervetuloa lukemaan minun ensimmäistä blogiani. Tein tälläisen blogin, koska koulussa piti alkaa pitämään blogia omista koulujutuista. En ole koskaan aikasemmin pitänyt blogia, joten tää juttu on mulle ihan uusi. Alku tulee varmasti olemaan vaikeeta, mutta kyllä se tästä lähtee.

Muistan vielä sen ajan kun peruskoulussa kirjoittelin joka päivä päiväkirjaani päivän tapahtumia ja kaikenlaisia juttuja, mutta ehkä välillä on hyväkin opetella uusia asioita. 

Olen myös lukenut paljon muiden blogeja ja löytänyt niistä paljon uusia ideoita, mutta aikasemmin ei ole tullut mieleenkään julkaista omia juttuja netissä blogin muodossa.

Koitan päivitellä tätä aina kun pystyn ja kerkeen. :) 

Hyviä lukuhetkiä kaikille lukijoille! :)